Ennustuksia

Uuden vuoden kunniaksi olen päättänyt antautua ennustajaksi. Mitä tapahtuu tänä vuonna? Miten kehittyvät asiat, joita vuonna 2011 pohdin blogissani. Tässäpä ennustuksia, nyt meillä on vuosi aikaa seurata toteutuuko niistä yksikään. Ufot laskeutuvat. Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja Leslie Kean valitaan YK:n hyväntahdon … Jatka lukemista

Kärpät täpinöissä – korvavalo ei pelkkää lumetta?

Oulun Kärpät on testannut Valkee Oy:n korvahärpäkettä. Testin on suorittanut Verven liikuntalääketieteen tutkimusyksikkö: ”Oulun Kärppien 22 pelaajaa jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, kirkasvalo- ja lumeryhmään, joissa molemmissa oli 11 henkilöä. Tutkimukseen osallistuvat saivat kolmen viikon ajan kirkasvaloa korvakäytävän kautta 12 minuutin … Jatka lukemista

Kuuntele pimeyttä: valopäähoidon lumekontrolloidut testit

Valkee Oy:n korvahärpättimien myyntisesonki alkanee vasta kun kaamosmasennusta pelkäävät tuntevat syyspimeyden vyöryvän päälleen. Olen yksi heistä, mutta en vieläkään suunnittele korvavalojen hankkimista mielikuvitukselliseen 185 euron hintaan. Odottelen nimittäin Valkeen lupaamia tuloksia lumekontrolloiduista testeistä, jotka yhtiön mukaan ovat alkaneet vuonna 2009. … Jatka lukemista

Haloo, onks valoo?

Taloussanomat kirjoittaa Valkee Oy:n ihmelaitteesta jutussaan ”Uutuusvimpain veti ihan Valkeeksi”: http://www.taloussanomat.fi/uutinen/2010/11/24/valkeeksi-vetaa-hassulla-tavalla/201016202/243 – Valkeen myynti on saanut tänä syksynä lentävän lähdön – hurjimmalla mahdollisella tavalla, kertoo Taloussanomien mukaan Valkeen toimitusjohtaja Juuso Nissilä. Onkohan laitteen toimivuudella nykymaailmassa loppujen lopuksi edes väliä? Pääasia, … Jatka lukemista

Valopäät asialla

Oululainen Valkee Oy on tuonut markkinoille erityiset kirkasvalokuulokkeet. Iltalehden mukaan keväällä myyntiin tulleet Valkee NPT 1000 kirkasvalokuulokkeet lupaavat vähentää kaamosmasennusta. Kuva Valkee Oy, http://www.valkee.com/press/ValkeeNPT_black_close.jpg Kärsin itse ajoittain ikävista masennusoireista pimeään vuodenaikaan, joten tämä uutinen on mielenkiintoinen. Mutta mitä näiden kuulokkeiden … Jatka lukemista