MOT – taas ilmastoänkyröintiä

Toimittaja Martti Backman jatkaa omatekoisten ilmastoasiantuntijoiden haastattelua höpöohjelmassa MOT.

16.5.2011 esitetyn jakson asiantuntijoina esiintyivät valtiotieteen lisensiaatti ja eläköitynyt tilastotieteilijä Pekka Hjelt ja tunnettu ilmastoskeptikko, astrofyysikko Habibullo Ismailovich Abdussamatov.

En pysty puuttumaan ilmastokeskusteluun, koska (minäkään) en ole siihen pätevä vaan minun on muodostettava mielipiteeni asiantuntijoihin luottaen. Muistutan kuitenkin, että 97% maailman tiedemiehistä on eri mieltä kuin Hjelt tai Abdussamatov.

Se sijaan annan itselleni luvan ihmetellä yhtä MOT- ohjelman käsikirjoituksen kohtaa, ihan vaan lapsellisuuttani:

”Juonto: Kuvitelkaamme, että voisimme kokeeksi poistaa ihmislajin maapallolta. Silloin voisimme helposti laskea, millainen vaikutus ihmisen aiheuttamilla hiilipäästöillä oli ilmastoon. Meidän ei kuitenkaan tarvitse kuvitella sitä, sillä sellainen koelaboratorio on jo olemassa: mikä tahansa yhteistä aurinkoamme kiertävistä planeetoista.

Osaisikohan joku 7-vuotias peruskoululainen sanoa, mikä tässä lausumassa on vikana?


Netissä rehottavaa ilmastodenialismia on jossakin kuvattu ”idioottien tyranniaksi”. Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että kyseessä on paremminkin infantiili kiukuttelu.

Se sopisi ainakin hyvin denialismin taudinkuvaan.


Kommentit

MOT – taas ilmastoänkyröintiä — 3 kommenttia

  1. Tähän asiaan en antaisi mielipidettäni, vastaus jäänee nähtäväksi. Asiantuntijat ovat antaneet minusta molempiin suuntiin väitteitä ja vilunkipeliäkin löytyy sekä ei pidä muistaa sitäkään tosiasiaa, että asiantuntijat tykkäävät aina kirjoitella mielipiteensä sen mukaan kuka maksaa hänelle palkan paperista (tai uralla eteneminen tyssää ym.). Eikä tarvitse mitään salaliittoa edes.

    Skepsikset tykkää aina puolustella status quoa ja siitä syntyviä oheistuotteita erinäisistä syistä välillä hieman sokeastikin. Ainakin tälläinen kuva on syntynyt hyvin monesta kyseisen ry:n jäsenestä vaikka skeptikko minunkin sisälläni puhuu.

  2. Aiheesta lisää: Omatekoiset todellisuudet | Kauaskatsoja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *