Minä, matematiikka ja maailmankaikkeus

Miksi luonto puhuu matematiikan kieltä? Miksi yksinkertaisella yhtälöllä voidaan mallintaa fysikaalisen ilmiön monimutkainen kauneus?

Vai voidaanko, ehkä se näyttää vain siltä. Onhan kuitenkin usein niin, että todellisen maailman kaaos näyttää pysyvän eksaktin mallintamisen ulottumattomissa. Mutta silti, minusta on aina ollut kiehtovaa ja arvoituksellista, miten tällainen yhteys voi olla olemassa.

Onko joku suurempi äly luonut sekä matematiikan, että sitä tottelevan universumin, onko matematiikka olemassa maailmankaikkeudesta riipumatta? Vai onko sittenkin niin, että matematiikka on jollain tavalla fysikaalisen maailmankaikeuden ominaisuus? Ehkä matematiikka on erilaista toisissa maailmankaikkeuksissa.  Mutta miten se voisi olla niin? Onko olemassa muita mahdollisuuksia?

Onko yhtälö jotenkin sama asia kuin todellisuus, jota se mallintaa? Onko hiukkanen sama kuin sen kvanttimekaaninen aaltofunktio? Vai kuvaako aaltofunktio vain riittävän tarkasti hiukkasta, niin että sen voidaan kuvitella olevan sama asia.

Minulla ei ole mitään käsitystä tästä asiasta, mutta haluaisin tietää. Minua lohduttaa vain vähän, että vastausta tähän ei tiedä kukaan. Hieman enemmän lohduttaa  se, että maailmassa on monia, jotka ymmärtävät näitä kysymyksia paljon paremmin kuin minä ja tutkimus jatkuu. Ehkä vastaukset ovat saavutettavissa.

Fysiikka ja matematiikka alkoivat kiinnostaa minua ollessani noin 14 vuotias. Olin menestynyt matematiikassa kehnosti, mutta keskikoulun lopussa arvosanat nousivat välttävästä kiitettävään ja kiinnostukseni lisääntyi. Löysin selityksiä joillekin asioille, mutta vielä enemmän löysin uusia ongelmia.

Näin kuitenkin luonnontieteet potentiaalisena vastauksena kaikkiin kysymyksiini. Olin jo päätynyt sihen, että jumalaa ei lähes varmuudella ole olemassa, ei siis mitään vastauksia siinä suunnassa.

Lukiossa ahmin kaiken luonnontieteen ja pidin kaikkea muuta vähäpätöisenä. Löysin jälleen selityksiä joillekin asioille, mutta vielä enemmän, vielä monimutkaisempia uusia arvoituksia. Halusin tietää lisää.

Yliopistoon tullessani kuvittelin tietäväni kovin paljon matematiikasta ja fysiikasta. Lopullisen totuuden ymmärtäminen olisi vain pientä silausta vaille valmis, vastauksen täytyisi olla olemassa. Ensimmäisen lukukauden jouluun mennessä olin saanut selville, miten täysin väärässä ja naiivi olin ollut. Se, mikä oli ollut helppoa ja yksinkertaista lukiossa, muuttui käsittämättömän monimutkaiseksi ja monitahoiseksi asiaksi. Jokaista opittua asiaa kohti löytyi monta uutta kysymystä.

Seitsemän vuotta myöhemmin, kun valmistuin yliopistosta, tiesin vain yhden asian. Jos haluaisin oppia ymmärtämään fysiikkaa, saattaisin nyt tietää riittävästi aloittaakseni varsinaiset opinnot. En ollut kuitenkaan menestynyt kovinkaan loistavasti, joten akateeminen ura ei ollut enää realistinen. Kun lisäksi matkan varrella olin huomannut, että tietokoneet taipuvat tahtooni ja edustavat hallittavaa, riittävän eksaktia keinotekoista todellisuutta putkiaivoilleni, oli alan vaihto selkeä vaihtoehto.

Sen lisäksi realiteetit painoivat päälle ja raha ratkaisi. Siirryin elektroniikkateollisuuden palvelukseen ja minusta tuli sekundäärisen maailmankaikkeuden tutkija, bittinikkari, kasvavan tietoyhteiskunnan käsityöläinen. Todellisen maailmankaikkeuden syvempi olemus jäi minulle lopulliseksi arvoitukseksi.

Vaikka olen saanut tehdä työtä yli kaksi vuosikymmentä aloilla, joissa alkuperäisestäkin koulutuksestani on ollut paljon hyötyä, on työelämä on ollut vastausten etsijälle tavallaan pettymys. Insinööri laskee kaiken helpoimman kautta, käyttää outoja yksikköjärjestelmiä, eikä piittaa eksakstista matematiikasta. Kunhan härpätin vain toimii ja softa kukkuu, niin kaikki on hyvin. Mutta se on realiteetti. Sovellettuna teknologiaan fysiikka ja matematikka muuttuvat paljon arkipäiväisimmiksi työkaluiksi.

Edelleenkään en tiedä, miksi matemaatinen yhtälö voi kuvata todellisuutta niin tarkasti, niin eksakstisti. Enkä sitäkään, miksi jotkut ilmiöt siitä huolimatta kieltäytyvät taipumasta kauniin, yksinkertaisen kaavan muotoon.

Vaikka näen edelleen luonnontieteet potentiaalisena vastauksena kaikkiin kysymyksiini olen jo luopunut siitä toivosta, että saisin koskaan lopullisia vastauksia. Mutta osavastauksetkin ovat parempia, kuin ei vastauksia ollenkaan.

Kaikkea ei tarvitse tietää ja ymmärtää itse. Mutta se ei tarkoita sitä, että joku ei joskus ymmärtäisi.


Kommentit

Minä, matematiikka ja maailmankaikkeus — 4 kommenttia

  1. Miekin opiskelin nuorena luonnontieteitä osittain samoista syistä; halusin tietää miten elolliset oliot ”toimivat”.
    Nyt varttuneempana humanistinen näkökulma on alkanut kiinnostaa.
    Työn alla on pari kasvatussosiologian kirjaa. Ihmismielen ja -yhteisöjen kuvailu ei näytä taipuvan kaavoiksi. Kirjojen käsitepyörittelyä ihmetellessä on alkanut tulla ikävä luonnontieteiden ja matematiikan eksaktiutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *