Me, moraali ja leipähiiva

Jos moraali ei ole ylhäältä annettu, joka olisi ateistille mahdoton ajatus, niin se on syntynyt jotenkin. Onko se ihmisen keksimä keinotekoinen rakennelma, vai jotain muuta? Moraalirelativismin kaltaiset filosofiat väittävät, että kaikki moraaliset rakennelmat ovat aivan yhtä ”hyviä” riippumatta niiden sisällöstä. En voi olla samaa mieltä.

Uusateisti Sam Harris ottaa kirjassaan ”The Moral Landscape – How Science Can Determine Human Values” kantaa moraalin alkuperään. En ole vielä saanut kirjaa käsiini, mutta aioin laittaa tilaukseen vetämään.

http://www.samharris.org/site/full_text/the-moral-landscape/

Koska en ole vielä lukenut kirjaa, en komentoi sitä enempää tässä vaiheessa.

Moraalirelativismi on tietenkin useimmista ihmisistä kestämätöntä. Niin se on minustakin enkä usko, että se on oikea ajatus. Uskon siihen, että ihmisen moraalin perusrakenteet löytyvät luonnosta ja niillä on tieteellinen, ymmärrettävä selitys. Kulttuuriperustaiset variaatiot ovat kuitenkin pieni osa yleistä moraalikäsitystä. Perustan luovat ne kaikille ihmisille yhteiset käsitykset, joiden mukaan jotkut asiat ovat toivottavia, toiset taas ehdottomasti huonoja asioita. Peruskäsitys hyvästä ja pahasta on sama.

Ihminen on toki aina ollut etevä kiertämään omia moraalisääntöjään ja kehittämään niille poikkeuksia. Mutta oleellista ei olekaan se noudatetaanko sääntöjä aina, vaan se, että peruslähtökohdat ovat kaikilla kulttuureilla ja uskonnoilla samat. Olisiko niin, että kun ihminen on alkanut säätämään lakeja, uskonnollisia tai maallisia, on moraalista tullut jotain muuta kuin luonnollinen asia.

Kulttuuri ja uskonnot ovat tuoneet moraaliin omat lisänsä, jotka ovat osin tarpeellisia, osin taas keinotekoisia, itsekkäitä tai vallan käytön välineitä. Yhteiskunta ei voi tietenkään elää ilman lakeja ja sääntöjä, mutta tämä on kokonaan toinen ongelmatiikka. Useimpien lakien oikeellisuus, jos mikä, on usein suhteellista ja sopimuskysymys. Joidenkin maiden lainsäädäntö sallii esimerkiksi kuolemantuomion, vaikka ”älä tapa” on kaikein ilmeisin kaikille ihmisille yhteinen normi. Sodassa tappamista taas voidaan pitää jopa ”hyvänä” asiana.

Filosofi G.E. Mooren mukaan moraalin selittäminen luonnollisin perustein on ”naturalistinen virhepäätelmä”. Jo David Hume oli lanseerannut ajatuksen, ns. Humen Giljotinin, jonka mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Valitettavasti, täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella, minun on hylättävä näiden setien johtopäätökset. Ne ovat ymmärrettäviä sen ajan lähtökohdista, mutta nykyajan tietämys on aivan toisella tasolla, eikä se voi olla vaikuttamatta filosofiaankaan.

Minä kun en ole moraalifilosofian asiantuntija, enkä ole tältä alalta kirjallisuuttakaan tutkinut, niin ajatukseni jäävät väkisinkin ohuiksi ja naiiveiksi. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että moraalin perusta ei tule ihmisen ulkopuolelta. Ei jumalalta, eikä keinotekoisista säännöistä, ei toisilta ihmisiltä. Moraali on kehittynyt ihmiselle yksinkertaisesti, koska siitä on meille hyötyä.

Entä muu luonto? Onko se täysin moraaliton, vailla hyvää tai pahaa? Itse asiassa jos oletamme, että ihmisen moraali on kehittynyt luonnollisten prosessien kautta, ei ole mitään perustetta kutsua luontoa moraalittomaksi. Varmasti hyvän ja pahan käsityksen alkujuuret ovat nähtävissä myös eläinkunnassa, jos oikein tarkasti katsomme. Yllättäen epäitsekästä käytöstä löytyy eläinkunnasta ja se on varsin yleistä.

Kuva: Wikimedia Commons

Minulla ja leipähiivalla oli miljardeja vuosia sitten yhteinen ”esi-isä”. Ehkä moraalin lähtökohdaksi, pekästään ihmiskeskeisen moraalikäsityksen välttämiseksi, voidaan ottaa yksinkertaisesti se tosiasia, että kaikki elämä tällä planeetalla on yhtä suurta perhettä.


Kommentit

Me, moraali ja leipähiiva — 3 kommenttia

  1. >>Ukon siihen, että ihmisen moraalin perusrakenteet löytyvät luonnosta ja niillä on tieteellinen, ymmärrettävä selitys.

    Totta kai löytyy, sillä ovathan molemmat sekä luonto että moraali Jumalan luomia!

      • Kiitos huomiosta. Pahoittelen copy-paste -virhettäni.

        Erityisen tärkeä näissä yhteyksissä on ”uskon” -sana, sillä oli henkilön maailmankatsomus mikä tahansa, ovat hänen maailmankatsomuksen perustavalaatuiset asiat kuitenkin uskonasioita. Oli sitten kysymys tieteismistä, kristinuskosta, islamista tai muusta todellisuutta kuvaavasta maailmankatsomuksesta.

        Itselleni kristillisen maailmankatsomuksen valinta on hyvin selvä asia, sille se ainoa maailmankatsomus joka kykenee selittämään kohtaamaani todellisuutta tavalla, jonka pystyn hyväksymään älyllisen ja tunnetason tarkastelun kautta. Selittäessään näkemääni todellisuutta, kristillisen maailmankatsomuksen ei tarvitse turvautua esimerkiksi ”evoluutiosadun” tyyppiseen teoriaan. Samoin se selittää hyvin ymmärrettävästi, mistä moraali on kotoisin. Moraalin Jumala antoi ihmiselle luodessaan hänet omaksi kuvakseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *