Oikeassa olemisen pakko

Miksi pitäisi olla olemassa oikeita tai tosia asoita? Miksi joku asia on jonkun mielestä todempi tai oikeampi kuin joku toinen? Mikä tahansa vakaumus on kuitenkin loppujen lopuksi uskon asia, myös tiede, eikö niin?

Tieteellinen ajattelu eroaa muusta ajattelusta kuitenkin siinä, että se ei väitä koskaan olevansa absoluuttisen oikeassa ja siinä, että tieteellisesti ajatteleva ihminen on valmis vaihtamaan mielipidettään heti, kun uusia todisteita on saatavilla. Tämä seikka jää usein tieteellisen ajattelutavan vastustajilta huomioimatta, olipa sitten kyse vaihtoehtohoidoista, ufohörhöilystä tai fundamentaalisesta uskosta korkeampaan voimaan. Tämä asenne johtuu yksinkertaisesti siitä, että heillä itsellään on hallussa ainoa oikea totuus.

Mutta tieteellinen ajattelutapa ei ole uskonto, eikä se ole edes vakaumus. Se on ajattelutapa, joka on synnyttänyt kokoelman malleja, joiden avulla on mahdollista hahmottaa mailmankaikkeuden ilmiöitä vertaamalla näitä malleja haivaintoihin. Kun näemme, että joku havainto ei käy yhteen todellisuuden kanssa tiedämme, että mallimme ei ole täydellinen. Sitä on korjattava.

Richard Feynman vertaa tieteen tekemistä sakkipelin katseluun, jossa katselijat eivät vielä tiedä kaikkia sääntöjä.

Vaikka tiede ja ateismi eivät välttämättä liitykään toisiinsa, on niillä ollut pitkä kohtalonyhteys. Useat tiedemiehet ovat olleet ateisteja, mutta vasta viime aikoina, eikä kaikkialla nytkään, voi olla uskonnoton avoimesti.

Niin sanotun uuden ateismin ja uskonnon yhteentörmäys on voimistunut länsimaissa. Tässä ilmiössä on kyse siitä, että jotkut tiedemiehet haluavat tunkeutua uskonnon alueelle rikkoen perinteisen kahtiajaon. Jos fundamentalismi jätetään keskustelun ulkopuolelle, on tieteellä ja uskonnolla ollut länsimaissa pitkälti omat tonttinsa jo toistasataa vuotta. Näille tonteille ei ole vastapuolella ollut tulemista, tai ainakaan ei tieteellä uskonnon tontille. Vapaamielinen uskonnonharjoittaja on aina voinut lainata tieteestä kenenkään pahastumatta.

Tämä välirauha on rikkoutunut, kun tiede nyt pyrkii ja kykenee yhä enemmän ja enemmän selittämään inhimillista ajattelua, ihmisaivojen kehitysta, älykkyyden syntyä ja uskontojen syntyä. Tiede pystyy jopa selittämään, miksi ihminen tarvisee jumalia.

Johtopäätös nykytietämyksen valossa on väistämätön ja selkeä: ihminen loi jumalat omaan tarpeeseensa. Vastaväitteet edustavat mielestäni lähinnä älyllistä pelkuruutta, mutta ovat toki inhimillisiä.


Kommentit

Oikeassa olemisen pakko — 6 kommenttia

  1. Tiedon ja totuuden lisäksi myös onni kiinnostaisi. Liekö kukaan edellä mainittuja löytänyt? Elämä on etsimistä…

  2. Muistan yhä kun rippikoulussa hämmästyin kovasti kun joku pappi suhtautui luomiskertomukseen kuin totuuteen. Hei camooon, kysehän on symboliikasta, ei kai kukaan oikeasti sekoita?
    Haluan uskoa ja uskon rakkauteen, lähimmäisenrakkauteen, omaantuntoon, siunaukseen, hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen, armoon, anteeksiantoon ja -saamiseen… Ei tiedettä pidä sekoittaa uskontoon tai uskontoa tieteeseen 😉
    Pyrkimyksessä elää arkea ”oikein” ei tiede juuri auta. Uskonto saattaa sen tehdä.

  3. Asiallinen tieteellinen pohdintasi ansaitsisi samanhenkisiäkin kommentteja, mutta taas tulee toiselta laidalta. Tänään tulleessa Sana-lehdessä oli lainaus Elämään-lehdestä (10/2010). Siinä pastori Teemu Laajasalo sanoo: ”Jeesuksen logiikka rohkaisee meitä lapsenmielisyyteen. Usko ensin, niin sitten tapahtuu. Älä johda tosiasioista uskoa vaan uskosta tosiasioita.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *